Mitä on boffaus?

Boffaus ja bofferointi (joissain yhteyksissä pehmomiekkailu), on kamppailulaji jota voi harrastaa pelkästä mätkimisen ilosta, itsensä kehittämiseksi, historiallisten taistelutekniikoiden oppimiseksi (*), kuntoilun vuoksi tai taistelun elävöittämiseksi. Kysmys on vauhdikkaasta ja iloisesta liikuntamuodosta, joka ei katso ikää eikä sukupuolta ja johon liittyy kiinteästi myös käsityöharrasteita sekä ryhmän osana toimimista. Tarjolla on siis elämyksiä, joita ei mistään muualla Suomessa saa.

Bofferoinnin ytimessä on ajatus suhteellisen kivuttomasti ja ennen kaikkea turvallisesta tavasta harjoittaa keskiaikaisia taistelutaitoja, siten että osumat voidaan viedä perille asti huomattavaakin voimaa käyttäen ilman erityisiä turvavarusteita. Filosofinen ero SCA:han (Society for Creative Anachronism) ja teräsmiekkailuun on merkittävä. Meillä lyöminen ei lähtökohtaisesti satu, minkä tähden voimme käyttää voimaa enemmän, viedä iskut perille asti ja kohdentaa ne aroillekin osuma-alueille, joita muissa lajeissa vältetään. Voimme myös mallintaa ongelmittaa suuriakin taisteluita ilman pelkoa onnettomuuksista. Laji on myös erittäin edullinen harrastaa asetarpeiden kustantaessa n. 10 euroa/ase. Nämä hyödyt kompensoivat lukuisten harrastajiemme mielestä hienosti bofferin puutteet asetuntumassa ja lajin harrastajakunta onkin nk. WMA (Western Martial Arts) lajeista ylivoimaisesti suurin Suomessa. Harrastajia arvioidaan olevan useita tuhansia, vuosittain erilaiset tapahtumat keräävät yhteensä yli tuhat osallistujaa.

Bofferi voidaan siis antaa aloittelijan käteen ja hänet voidaan laskea suoraan ottelemaan/taistelemaan. Minimissään lajin aloittamiseen riittää kaksi ehjää bofferia ja kaksi innokasta harrastajaa. Jos laji kiinnostaa voi joko tutustua netistä löytyviin ohjeisiin ja koettaa päästä itse alkuun tai ottaa yhteyttä lähimpään bofferointia harrastavaan yhdistykseen, tai erillisen bofferointiyhdistyksen puuttuessa kysyä lähimmästä larppiryhmästä ja toivoa että joku sieltä harrastaisi myös bofferointia. Periaatteessa bofferoinnilla ei ole ikärajaa. Pehmomiekoilla voi kamppailla jo ihan lapsista eli alle kouluikäisistä alkaen aina siihen asti kuin innostusta riittää. Lasten osalta boffaus on useimmiten kuitenkin enemmän leikkimistä kuin kamppailua ja useimmissa ryhmissä yleisiin harjoituksiin osallistujilta vaaditaan sen verran ikää ja kokoa että osallistujat pysyvät muiden mukana. Sotahuudossa on esimerkiksi 15 vuoden ikäraja, mutta ryhmien harjoitteluun voinee osallistua vapaasti yksilöstä riippuen 10-15 ikäisenä. Asiaa kannattaa tiedustelta lähimmiltä ryhmiltä itseltään. Tuota nuorempien ei silti tarvitse menettää toivoaan, vaan he voivat harjoitella itsensä ikäisille suunnatuissa tapahtumissa ja harjoituksissa (jotkut seurat tarjoavat lasten bofferikerhoja tms.), tai kaverien kanssa.

Boffauksessa voidaan periaatteessa käyttää mitä tahansa säännöstöä jonka osallistujat sopivat keskenään. Suurin osa harrastajista käyttää kuitenkin Sotahuudossa käytössä olevia sääntöjä joko suoraan tai hieman soveltaen. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä että osuma raajaan tekee raajasta käyttö kelvottoman ja osuma muualle kuin raajaan tiputtaa ottelijan ottelusta pois. Molemmat jalat tai molemmat kädet menettänyt henkilö, tai henkilö jonka jo menetettyyn raajaan lyödään uudestaan tippuu myös ottelusta pois. Panssarit suojaavat yhdeltä osumalta osumakohtaa kohden.

Laji on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana huimasti. Säännöllisten harjoitusten yleistyttyä ympäri maata laji on muuttunut myös huomattaavasti urheilullisemmaksi. Harrastajat ovat taitavampia ja hyväkuntoisempia kuin koskaan ja erityisesti aloittelijoiden taitotason kehitys on nopeutunut merkittävästi. Miekkojen ja kilpien ohelle vakiovarusteiksi ovat tiensä raivanneet erilaiset varsiaseet (hilparit, varsikirveet jne.), keihäät, jouset sekä monet marginaalisemmat aselajit. Kamppailu on monipuolistunut huikeasti. Myös peliteknisen hyödyn sekä eläytymisen vuoksi käytettäviä haarniskoja näkyy vuosi vuodelta enemmän. Laji elää vahvaa kehityskautta ja uusia innovaatioita esitellään useita joka vuosi. Näihin liittyy myös vahvaa käsityöharrastetta, kun aseet ja suurin osa panssareistakin rakennetaan itse. Ohjeita näiden tekemiseen avulias harrastajayhteisö jakaa mielellään esimerkiksi Sotahuuto -tapahtuman foorumeilla.

Vuodesta 2005 alkaen järjestettyjen Sotahuuto -tapahtumien myötä yhteisöllisyys on korostunut lajin piirissä jatkuvasti. Tapahtumiin osallistutaan pääasiassa ryhmissä, jotka huolehtivat usein myös harjoitusten ja pienempien tapahtumien järjestämisestä. Näissä on tilaa sekä aktiiveille tekijöille että osallistujille. Yhdessä tekeminen ja yhdessä voittaminen ovat lajille hieno voimavara. Harrastekenttää yhdistää myös erittäin aktiivinen ja innostava keskustelufoorumi, joka toimii sisäisen tiedottamisen tärkeimpänä kanavana.

Bofferoinin tausta on SCA:n rottinkitaistelujen lasten harjoitusvälineissä. Kuitenkin matalan aloituskynnyksen, suhteellisen kivuttomuuden ja helposti ja halvalla hankittavien varusteiden takia laji on levinnyt paljon alkuperäistä käyttöä laajemmalti. Suomeen laji on tullut alkujaan larppien eli näytelmäroolipelien konfliktinmallinnusvälineenä ja siksi boffaus aikaisemmin liitettiin vahvasti larppaamiseen. Laji on kuitenkin irtautunut larppaamisesta ja, vaikka taistelupainotteisen larpin ja elävöittämispainotteisen boffauksen raja on veteen piirretty viiva, niitä voi harrastaa erikseen. Larp-harrastuksen kautta boffaukseen päätyneiden rinnalle on noussut yhä suurempi joukko "pihaboffaajia" joiden juuret ovat ennemminkin puumiekoissa ja leikkisässä taistelussa.