Uusille osallistujille

Sotahuutoon osallistuminen

Sotahuutoon osallistuminen tapahtuu useimmiten osana ryhmää. Voit kuitenkin ilmoittautua tapahtumaan myös yksilönä. Jos haluat mukaan jonkin ryhmän toimintaan, yleensä helpoin väylä löytää mukaan on tulla paikallistreeneihin tutustumaan muihin harrastajiin. Ajankohtaisimmat tiedot koko maan pehmomiekkailuharjoituksista löydät sivulta boffaus.fi/treenit.

 

Sotahuutoon voit osallistua keräämällä kokoon oman ryhmäsi. Sotahuudon pisteytykseen osallistuvat ainoastaan ryhmät, joissa on yli kymmenen henkilöä. Mahdollista on tehdä myös ns. lippuliitto toisen pienikokoisen ryhmän kanssa. Tapahtumaan osallistuakseen ryhmän on ilmoittauduttava ilmoportaalin kautta, maksettava ilmoittautumismaksut, päätettävä keskuudestaan edustaja johtajapalavereihin, tehtävä itselleen lippu ja sovittava ryhmän ulkoasu. Ryhmällä on oltava tapahtumassa omat aseet ja niiden on oltava tapahtuman sääntöjen mukaiset. Uuden ryhmän kannattaa olla etukäteen yhteydessä tapahtuman järjestäjiin.

 

Sotahuutoon on mahdollista osallistua myös osana yksittäisen ryhmän huoltojoukkoja. Huoltojoukot maksavat huomattavasti pienemmän hinnan tapahtumaan osallistumisesta, ja ryhmästä riippuen saattavat hoitaa esimerkiksi ryhmän sisäisen ruoanlaiton sekä auttaa leirin pystytyksessä ja ylläpidossa viikonlopun ajan. Huoltojoukot ovat tervetulleita seuraamaan taisteluita sivusta. He myös saavat osallistua tapahtuman iltaohjelmaan sekä toimia tapahtuma-alueella kuten muutkin kävijät.

 

Jos haluat osallistua Sotahuutoon matalalla kynnyksellä ilman ryhmää, harkitse työvoimaksi ilmoittautumista! Saat vähintään ilmaisen tapahtumaosallistumisen, ja pidemmillä vuoroilla ylimääräisiä työvoimaetuja.

Tapahtuman kulku

Sotahuutoon saavutaan paikalle perjantaina iltapäivästä tai illasta. Perjantaina on mahdollista tutustua muihin harrastajiin ja tapahtumapaikkaan sekä viettää aikaa yhdessä. Perjantai saattaa olla kiireinen, ja mitä aiemmin ryhmä on paikalla, sitä stressittömämpää on varusteiden tarkastus, leirin pystytys, ensimmäisen illan omaehtoinen ruokailu, omien tavaroiden järjestely jne.

 

Lauantaiaamuna Sotahuudon virallinen herätys kuulutetaan aamiaisen alkaessa. Aamiaisen jälkeen kokoonnutaan katsomaan ensimmäinen näytös, jonka tarkoitus on valaista tapahtuman kehystarinaa. Seuraa muutama tunti taistelua (erilaisia skenaarioita, joiden välissä saattaa olla lisää juonenkäänteitä), jonka jälkeen ryhmät lounastavat omassa järjestyksessä tauon aikana. Lounaan jälkeen taistellaan muutama tunti lisää, ja kun kaikki ovat poikki, syödään päivällinen ja suuret taistelut ovat siltä päivältä ohi. Lauantai-iltana useimmissa Sotahuudoissa pääsee yleensä tutustumaan muihin kävijöihin, haastamaan ihmisiä kaksintaisteluihin, osallistumaan iltaohjelmaan ja ryhmäturnaukseen sekä nauttimaan saunasta ja Suomen kesästä.

 

Sunnuntaiaamuna herätään aamiaiselle, taistellaan, syödään ja taistellaan. Viimeisenä skenaariona on usein risk eli alueenhallintaskenaario. Viimeisen taistelun jälkeen iltapäivällä julistetaan Sotahuudon voittava ryhmä, kootaan ja siivotaan leirit ja lähdetään kotiin.

Sotahuutoon valmistautuminen

Tapahtumaan on saatavilla edullinen vakuutus ilmoittautumisen yhteydessä, ja sitä suositellaan jokaiselle otettavaksi. Boffaus ei ole erityisen vaarallinen laji, mutta maastossa juoksemiseen liittyy tiettyjä riskejä. Tapahtumassa toimii ensiapu, mutta on hyvä varautua etukäteen niin, että pystyt ennaltaehkäisemään vammoja ja ruhjeita. Ensiapu ei anna osallistujille lääkkeitä.

 

Yöpyminen tapahtuu ryhmästä ja itsestä riippuen todennäköisesti leirintäolosuhteissa. Jos olet pakkaamassa ensimmäistä kertaa Sotahuudon kaltaiseen tapahtumaan, tässä yleinen lista mahdollisesti mukaan otettavista tavaroista:

 

  • juomapullo
  • hyvät nilkkaa tukevat ja jalkaa suojaavat kengät, esimerkiksi maiharit tai vaelluskengät
  • omaa purtavaa illaksi ja välipalaksi
  • hygieniavälineet
  • lääkkeet
  • ensiapuvälineet (ainakin laastareita)
  • vaihtovaatteita, varsinkin sukkia
  • päähine suojaamaan auringolta
  • panssari, erityisesti kypärä
  • sormia suojaavat hansikkaat
  • omat ruokailuvälineet jos ryhmä järjestää itse ruokailunsa (kulho + kuppi, lusikka)
  • hyttysmyrkky
  • aurinkovoide
  • teltta
  • makuualusta ja -pussi
  • aluskerrasto

Lopuksi

Ohjeita bofferimiekan ja muiden varusteiden tekoon on koottu sivustolle Boffaus.fi. Keskustelua varusteiden rakentelusta käydään Sotahuudon Facebook-ryhmässä, ryhmien sisäisesti, sekä Suomen boffaajien Discord-serverillä.

fiFI