Kilpailu

Kuva: Jari Kuskelin

 

Sotahuudon kenttätaisteluissa ryhmät kamppailevat keskenään Sotahuudon voitosta. Jokaisen taistelun jälkeen täytetään pisteytyslomake, jossa esimerkiksi annetaan tietoja siitä, kuinka monta pelaajaa ryhmällä oli elossa ja oliko ryhmän lippu tallessa. Pisteytys sisältää myös vertaisarvioimista, eli pisteiden jakamista muille ryhmille suorituksen mukaan. Pisteytystä olemme avanneet tarkemmin toisaalla.

 

Osana Sotahuutoa on myös muitakin kilpailuja ja tunnustuksia. Eniten ryhmänsä ja leirinsä ulkoasuun ja historiallisuuteen panostaneet leirit saavat tunnustuksia. Tapahtumassa palkitaan myös Miekkamatka 2023 -treenihaasteen palkitut. Lisäksi arvomme palkinnon yhdelle Sotahuudon ABC:hen uutta termiä ehdottaneelle.

 

Muista kilpailuista, kuten ryhmäturnauksesta, tiedotamme myöhemmin.