Armeijoiden päivähoitohenkilöt, eli NPC:t, ovat tapahtuman henkilökuntaa, jotka toimivat linkkinä järjestäjien ja armeijoiden välillä. Päivähoitohenkilöt toimivat ja esiintyvät kukin armeijan komentajina. He jakavat osallistujille käytännön informaatiota, nostattavat moraalia taistelussa ja osallistuvat skenaarioihin samaan tapaan kuin muutkin osallistujat.
Päivähoitohenkilöt esiintyvät tapahtuman skenaarioissa ja välinäytöksissä Sotahuudon historialliseen viitekehykseen linkittyvän henkilön roolissa. Lue tältä sivulta esittelyt historiallisista hahmoista!
Ranskan aateliset: Kaarle VII

Kuva: Miikka Veijola
“Kuningas on kuollut! Kauan eläköön kuningas!” on huudahdus, joka on historian varrella toistunut useasti eri muodoissa. Ensimmäisen kerran se kuultiin Kaarle VI:n hautajaisissa. Vaikka hänen poikaansa, Kaarle VII:tä pidetään rohkeana ja älykkäänä nuorena hallitsijana, hän on joutunut ottamaan harteilleen melkoisen taakan.
Kaarle VII:n isä, Kaarle VI Mielipuoli, oli liikanimensä veroinen. Edesmennyt kuningas oli varma siitä, että hänen lihansa oli lasia. Nuorempi Kaarle muistaa isänsä kontaktin maailmaan kadottaneena miehenä, joka ei tunnistanut edes perhettään. Kuningashuoneen ympärille pesiytyikin neuvonantajia, jotka käyttivät valtion kassaa etujensa ajamiseen. Neuvonantajien väliset riidat johtivat sisällissotaan Burgundin herttuan kanssa. Ranskalle katastrofaalisen Agincourtin taistelun seurauksena Kaarle VI julisti lopulta oman poikansa perinnöttömäksi ja Englannin kuninkaan seuraajakseen.
Kuningashuoneen takana on enää pieni joukko uskollisia aatelissukuja. Englanti miehittää suurta osaa Ranskasta, burgundilaiskapinalliset tekevät yhteistyötä miehittäjien kanssa, eikä tavallinen kansa usko kuningashuoneeseen. Ranskan kansa on saanut kärsiä epäpätevien hallitsijoiden päätöksistä vuosikymmenet. Kykeneekö Kaarle VII, kruunuton kuningas, pitämään Ranskan yhtenäisenä?
Kaarle VII:nä Sotahuudossa 2023: Ivar Kullberg
Ranskan kansa: Jeanne d'Arc

Kuva: Miikka Veijola
Sodan pitkittyessä ja ruton runneltua Ranskaa, kovia kokeneen kansan keskuudessa alkoi kiertää mitä erikoisempia huhuja, ajatuksia ja ennustuksia. Lohtua ja toivoa on haettu jakamalla tarinoita erilaisista pelastajista, väliintuloista ja käänteistä. Yksi näistä tarinoista on ennustus nuoresta neidosta, joka on Lorrainen lähistöiltä tuleva pelastamaan Ranskan.
Ranskan ja Lorrainen herttuakunnan rajalta, Domrémyn kylästä, onkin noussut kuningaskuntien välisen konfliktin näyttämölle yllättävä osapuoli. Nuori maanviljelijän tytär, Jeanne d’Arc, on kertonut julkisesti näkemistään näyistä, joiden mukaan Jumala on antanut Jeannelle tehtäväksi ajaa Englannin valloittaja-armeijan ulos Ranskasta.
Toivoa ja uutta mahdollisuutta kaipaavaa kansaa on kokoontunut Jeannen taakse. Köyhälistöstä, maanviljelijöistä ja sotilaskarkureista koostuva sotajoukko on valmis kohtaamaan Englannin mahtavan armeijan. Vaan kuinka toimivia aseita toivo ja vankkumaton usko ovat taistelukentällä? Pärjääkö Jeanne juonikkaiden hallitsijoiden peleissä?
Jeanne d’Arcina Sotahuudossa 2023: Moona Vesterinen
Burgundin herttuakunta: Filip Hyvä

Kuva: Miikka Veijola
Filip III, eli Filip Hyvä on ikänsä niittänyt mainetta juhlahoveissa ja seurapiireissä ympäri Eurooppaa. Burgundin nuori herttua on onnistunut nostamaan valtakuntansa kukoistukseen, eikä pelkää näyttää sitä. Ruoasta, viinistä, taiteesta ja elämän pienistä iloista nauttiva Filip ei ole vain seurapiirien riikinkukko. Miehen suunnitelmista harva pysyy kärryillä. Juhlahumussa hän yhdessä hetkessä hymyilee viinilasin ylitse, mutta heti seuraavassa kuiskuttelee diplomaattien kanssa.
Kuten Ranskan kuningas Kaarle VII, myös Filip Hyvä kuuluu Valois’n hallitsijasukuun. Välit sukulinjojen välillä eivät kuitenkaan ole perimyskiistojen ja valtioiden välisten jännitteiden seurauksena kovin lämpimät. Ranskan hovi pitää Filipin sukulinjaa maanpettureina ja uhkana Ranskan kruunun arvovallalle. Jännitettä luo myös kauna: Herttuan isä Juhana I murhattiin hänen ollessa matkalla tapaamaan Ranskan nuorta kuningasta. Filip on varma, että hänen isänsä murhan takana olivat Kaarlen palkkaamat salamurhaajat.
Vaikka Filip marssittaakin kentälle voimakkaan armeijan, hän on sen lisäksi myös moderni ja ovela hallitsija, joka tietää, ettei jokaista sotaa voiteta asein. Kuiskaukset, lahjukset, sopimusten uudelleenarvioinnit ovat kaikki varteenotettavia keinoja, joita herttua ei pelkää käyttää. Ideologiat tai periaatteet eivät ole Filipillä ensimmäisenä mielessä liikkeitään suunnitellessaan. Jos Englannin sotaonni kääntyy heikommaksi, ei Filip liene liittolaisista turvallisin. Kykeneekö nokkela nautiskelija luovimaan läpi sotkuisen sodan?
Filip Hyvänä Sotahuudossa 2023: Sauli Castrén
Englanti: Jaarli John Talbot

Kuva: Miikka Veijola
Englannin Akilles, Ranskan kauhu, Le roi Talbot… Walesilaiskapinan kukistanut ja Irlantia tiukalla otteella hallinnut John Talbot on kerännyt liudan liikanimiä. Aggressiivisuus ja äkkipikaisuus taistelukentällä ja sen ulkopuolella ovat tuoneet lapsikuningas Henri VI:tä Ranskassa edustavalle miehelle menestystä. Menestyksen lisäksi mies on kerännyt myös vihollisia: harva ranskalainen kykenee sanomaan miehen nimeä sylkemättä.
Talbot nauttii suurta kunnioitusta alaistensa keskuudessa, mutta ajoittain vaikea persoonallisuus on rasite liittolaissuhteille. Vaikka Ranskan kuningas onkin osoittanut vastahakoisuutta kohdata englantilaisia taistelukentällä, aika voi myös toimia Talbotin johtamaa sotaretkeä vastaan. Rajakahakat Skotlannin kanssa ja aateliston hajanaisuus rasittavat sotakassaa, eivätkä burgundilaiset ole liittolaisina luotettavimmasta päästä.
Voiko Talbot sivuuttaa Englannin sisäiset ongelmat, vaikka kuinka menestyisi taistelukentällä? Löytyykö ikänsä taistelukentillä viettäneeltä kenraalilta diplomaattista osaamista pitää liittolaisensa tyytyväisenä? Ja vaikka sotaretki olisikin voitokas, kuinka hallita maata, jonka kansa on vuosikymmenet kihissyt raivosta Englannin kruunua kohtaan?
John Talbotina Sotahuudossa 2023: Robert Noopila