Yleiskuvaus
Vuonna 937 Englannin kuningas Aethelstan voitti Skotlannin ja Dublinin viikinkien johtaman liittokunnan Brunanburhin taistelussa. Taistelu käytiin sekä Northumbrian alueen hallinnasta että kuningas Aethelstanin asemasta Britannian ylikuninkaana.
Sotahuuto 2021:n historiallisena viitekehyksenä on tuo taistelu ja sitä edeltäneet konfliktit useana vuosikymmenenä.
Yhdistyykö Britannia yhden kuninkaan alle? Murskaako Skotlanti Aethelstanin haaveet yhdistyneestä saaresta? Valloittavatko Dublinin viikingit Northumbrian? Vai palaako Egill takaisin kotiinsa säkit täynnä kultaa, joka on kerätty Englannin savuavasta tuhkasta?
Te päätätte.
Englanti
“Tapahtuipa näinä vuosikymmeninä, että näitä maita hallitsivat Alfred Suuren jälkeläiset. Alfred jätti heille jälkeensä yhdistyneen Wessexin ja Mercian, tai kuten sitä nyt kutsumme; Englannin. Kun kronikkamme alkaa, oli kuningas Aethelstan vasta prinssi. Yllätykseksi meille kaikille, hän peri isänsä valtaistuimen Herran vuonna 924. Kaikki odottivat hänen veljensä nousevan valtaistuimelle, mutta kävi niin, että veli siirtyi odottamaan messiaan ylösnousemusta. Hän osoittautui kuitenkin kyvykkääksi hallitsijaksi, joka taivutti pian valtaannousun jälkeen Walesin valtansa alle ja valloitti Northumbrian pohjanmiehiltä.
Epäilemättä Aethelstanin hallintokausi tullaan varmasti muistamaan aikana, jolloin oppineisuus kohosi uuteen arvoonsa. Kuninkaamme oli harras uskovainen. Hän oli lupautunut samalla tavoin Jumalalle kuin luostarien maallikkoveljet; ei mennyt naimisiin, eikä jatkanut sukuaan. Hän uskoi syvästi siihen, että Jumala oli valinnut hänet johtamaan koko Britanniaa. SIC Rex totius Britanniae! Hän valtasi takaisin Yorkin pohjanmiehiltä, kaikki saaremme vähäpätöiset kuninkaat kumarsivat hänelle, ja lopulta jopa itsepäisten skottien Konstantin kumarsi hänelle ja kutsui häntä herraksi ja isäkseen.
Vaikutti siltä, että Wessexin ja Mercian liitosta syntynyt Englanti tulisi yhdistämään koko saaren Aethelstanin valistuneen vallan alle. Hänet tunnettiin mantereellakin: Luostarimme apotti kävi Fuldassa kolme päivää Johannes Kastajan juhlamessun jälkeen, jossa vuolaasti kehuttiin Aethelstanin hallintoa. Hän oli aikansa cosmopolitus ja luostarireformin puolestapuhuja. Aethelstan ansiokkaasti naittoi sisarensa ja tätinsä niin frankkien kuin saksien hoveihin. Puhuttiinpa hänestä jo uudelleen syntyneenä Kaarle Suurena. Aethelstanin ja Englannin loistoa eivät kuitenkaan pohjoisen pikkukuninkaat ja Irlannin julmat pohjanmiehet kunnioittaneet.
Olipa siis koittava päivä, kun Englannin oli puolustettava rajojaan. Ja millä tavoin? Brunanburhista tuli niin suuri taisto, että sen tulevat muistamaan tulevat polvet aina ylösnousemukseen saakka.”
– Isä Athelwold, Chronicus Clamorum XXI
Palkkakirveet
“’Istu alas ja kuule tästä,
Egillistä Kaljupäästä,
Näki kesää kolmatta,
kun runot taittoi vaivatta,
Varttui mieheksi jo iässä seitsemässä,
riistäessään hengen leikissä.
Sen jälkeen virkkoi Egill:
‘Niin neuvoi äitini,
Että minulle tulisi ostaa,
vene ja hyvät airot,
Jotta voisin rosvota merillä,
Jotta voisin ohjata,
tätä hohtavaa purtta,
pitää kurssin kohti turvallista satamaa,
ja surmata matkalla monta vastustajaa’
Niin tuli Egill Kalju-Grímrinpojasta hurja merirosvo. Meret veivät häntä Islannista moneen suuntaan. Hän kävi Kuurinmaalla, ryösteli Tanskan Juutinmaalla ja idäntiellä. Hän taisteli monen ruhtinaan ja kuninkaan puolesta sellaisella raivoilla, että taistelussa hän vaipui verenhimoiseen hurmokseeen. Egill oli taitava johtaja ja sotapäällikkö. Sen hän oli perinyt todennäköisesti isältään ja taas isoisältään. Hänen isänsä oli Kalju-Grímr Kveldúlfinpoika, joka oli mahtava päällikkö Norjan kuninkaan palveluksessa, mutta joka katalasti joutui kuninkaansa pettämäksi. Egill oli myös taitava riimuntekijä; kerran häntä yritettiin myrkyttää; hän veisti tällöin juomasarveensa veririimut, jotka paljastivat ilkeän juonen.
Kuten kaikki tietävät, Aethelstanin noustessa valtaistuimelle, muut päälliköt kävivät häntä vastaan menetettyään esivanhempiensa valtakunnat. Aethelstan tällöin kasasi armeijan, ja lupasi maksaa kaikille, jotka puolustivat hänen asiaansa, niin vieraille kuin omillensa. Oli tällöin Egill veljineen Saksista ja Flanderista etelään kun kuulivat Englannin haluavan sotureita, ja niin tuumivat, että hänen palveluksessaan heillä olisi mahdollisuus vaurastua. Oli Egill käynyt useamminkin saarella, muttei siitä ollut kostunut paljoakaan. Ne tarinat nyt jääkööt kerrottavaksi myöhemmin..”
– Egilin saaga skaldi Bjálfan kertomana
Dublin
“Herran vuosi 902 päästi meidät pahasta, kun Bregan ja Leinsterin kuninkaat häätivät Uí Ímairin jälkeläiset pohjanmiesten Dublinista. Vuosikymmeniä oli tuo pahasta siinnyt pakanoiden suku piinannut Pyhän Patrikin saarta ja herran huoneita. Vuosikymmen aiemmin he ryöstivät kuusi luostaria kahdessa vuodessa, tuhoten pyhiä tekstejä ja surmaten veljiämme. Pahaa ei voi maailmasta kuitenkaan poistaa miekalla ja tulella, niin kauan kuin ihmiset tekevät syntiä ja Herran viha on yllämme. Ivar Nuorempi, pohjanmiesten kuningas, vei sukunsa meren yli Alban kuninkaan Konstantinin maille. Ivarin armeija lyötiin Strathearnissa, mutta ei vieläkään lopullisesti.
Pakanat keräsivät voimiaan läntisillä saarilla yli vuosikymmenen ja rantautuivat takaisin saarellemme vuonna 917. He voittivat sekä Uí Néillin että Leinsterin kuninkaat taisteluissa ja ottivat Dublinin jälleen haltuunsa. Pakanoita vastaan nousi suuri kuninkaiden liitto joka marssi pohjoisesta Dubliniin. Pyhä Patrik ei kuitenkaan marssinut heidän kanssaan ja kuusi kuningasta kuoli tuona päivänä Dublinin edustalla pohjanmiesten keihäisiin. Eräs Uí Ímairin miehistä, Olavi, julistautui Dublinin kuninkaaksi ja ensimmäisenä tekonaan ryösti Kildaren luostarin. Paljon korvaamattomia pyhäinjäännöksiä menetettiin tuona päivänä. Pakanat sotivat sitten keskenään, kun Olavi kutsui Limerickin pohjanmiesten kuninkaan neuvonpitoon Inchmoren saarelle Loch Rin järvellä. Olavi petti kuitenkin Limerickin miehet ja saapui sotajoukon kanssa paikalle. Limerickin pakanat eivät päässeet pakoon sillä heidän veneensä rannassa oli rikottu, ja niinpä heidän kuninkaansa jäi Olavin vangiksi, ja Olavista tuli Pyhän Patrikin saaren mahtavin pakanakuningas.
Piinattuaan saartamme tarpeeksi Olavi suuntasi sukunsa miesten tapaan katseensa itään meren yli, saksien maille. He pitävät Yorkia ja Northumbrian kuningaskuntaa perintöoikeutenaan, verirahana esi-isänsä Ragnarin surmasta. Herran vuonna 918 Olavi purjehti meren yli suuren armeijan kanssa valloittamaan Yorkin sakseilta. Mikäli Herra armahtaa meitä, lyövät saksien ja skottien kuninkaat pakanat taistelussa ja tekevät sen missä omat kuninkaamme epäonnistuivat. Silloin voi saaremme olla taas vapaa Uí Ímairin kirotusta suvusta, kuten olemme vapaita käärmeistäkin.”
– Lektori Maenach Annla Fada as Proibhinse Ard Macha
Skotit
“Konstantin oli pitkäikäinen hallitsija, joka hallitsi meitä aina neljäkymmentä vuotta. Konstantin peri valtakuntansa kamalassa tilassa. Hänen isänsä kuoli pohjanmiesten käsissä ja he ryöstivät rantojamme. Nuori kuninkaamme keräsi lippujensa alle niin piktit kuin gaelit yhdeksi skottien armeijaksi, ja ajoi pohjanmiehet mailtamme. Dublinin Ivar Nuorempi kävi joukkojamme vastaan Skonessa Herran vuonna 904. Hän oli tullut ryöstelemään Dunkeldissa jossa pyhän Columban pyhiinjäännöksiä pidettiin, sekä vaurailla viljelysmaillamme. Uljas kuninkaamme sai kuitenkin Ivarin kiinni myöhemmin samana vuonna, ja katkerassa taistelussa Ivar ja hänen pohjanmiehensä surmattiin viimeiseen mieheen.
Hävitettyämme pohjanmiehet valtakuntamme kasvoi ja menestyi viisaan kuninkaamme alaisuudessa, joka piti viholliset kaukana ja ystävät lähellä. Hän vahvisti jaarliemme asemaa hallitakseen valtakuntaamme tehokkaasti. Itsenäinen kirkko oli hänelle erityisen tärkeä. Hän loi perustan Skotlannin kirkolle, jota piktihallitsijat olivat yrittäneet alistaa lukuisten vuosien ajan. Erityisen lämmin ystävyys kukoisti kuninkaamme ja Mercian hallitsijan Æthelflædin kanssa, joka oli saksien kuninkaan Edwardin sisko. Mercian jaarlin lesken rajoja uhkasivat jatkuvasti Danelawin pohjanmiehet ja hän liittoutui mieluusti Konstantinin kanssa molempien valtakuntien turvaamiseksi. Strathclyden kuningas Owain liittyi mukaan littoumaan ja näin pohjoisessa vallitsi rauha monta vuotta.
Konstantin jatkoi työtään laajentaakseen valtakuntansa koko niemimaalle. Itärannikolla kuninkaamme johti joukkonsa Northumbriaan saksien jaarli Eadredin tueksi, ja jaarli vannoi uskollisuutta Konstantinille. Mercian kunnioitettu rouva Æthelflæd siirtyi ajasta ikuisuuteen Herran vuonna 918 ja ongelmat englantilaisten kanssa alkoivat. Skotlannin kasvava mahti herätti etelässä kateutta, ja saksien Edward halusi takeet että Skotlanti ei aikonut ottaa koko Northumbriaa haltuunsa. Rauhan nimessä Konstantin polvistui Edwardin edessä ja kutsui häntä kuninkaiden kuninkaaksi, vaikkakin raskain sydämin. Edward antoi Mercian pojalleen Aethelstanille hallittavaksi hänen nimissään. Näin olisi mahdollista taas skottien ja saksien yhdistää voimansa pohjanmiehiä vastaan, jos Herra niin sallisi.”
– klerkki Aegil Chronicus Regis Albae
Armeijajaot
FI 
EN