Marssiaskeleet – Saapuminen, majoittuminen ja aikataulut
Photo: Jari Kuskelin
Tässä tiedotteessa esittelemme käytännön asioita, jotka liittyvät Sotahuutoon saapumiseen, majoittumiseen, tapahtuma-alueeseen ja aikatauluun.
Olemme perustaneet tapahtumanaikaisen tiedottamisen tueksi Telegram-kanavan, johon liittymistä suosittelemme kaikille osallistujille. Viikonlopun aikana tätä käytetään perinteisen megafonitiedottamisen tukena. Kanavalle pääsee tästä linkistä: https://t.me/sotahuuto
Tapahtuma-alue
Tapahtumapaikkana toimii Tuomiston tila Muuramella. Paikan osoite on Rannankyläntie 502. Oheinen kartta esittelee tapahtuma-aluetta:
Karttaan on merkattu punaisella pysäköintialueet, sinisellä majoitusalueet, keltaisella yöboffausta ja illanviettoa varten varatut alueet. Vihreällä pisteellä on merkattu infopisteen sijainti, violetilla pisteellä EA-piste ja sinisellä pisteellä kokoontumispiste, jossa briiffit pidetään.
Tuomiston tilan pihapiiriin ei osallistujilla ole asiaa!
Saapuminen
Tuomiston tilan osoite on Rannankyläntie 502. Tieosuuskunnan toive on, että liikenne Tuomiston tilalle tapahtuisi lännen suunnasta. Ysitieltä käännytään siis Isolahdentielle Muuramen Shellin kohdalta, minkä jälkeen ajetaan länteen, kunnes käännytään risteyksestä oikealle, Rannankyläntielle. Tämä on reitti, jota navigaattorisovellukset suosittelevat etelästä päin saapuville.
Tapahtumapaikalle saavuttuanne liikenteenohjaaja ottaa teidät vastaan ja ohjaa teille pysäköintipaikat. Paikalle saavuttuanne jonkun ryhmän jäsenen kannattaa hakea infopisteeltä ryhmän rannekkeet ja tilatut oheistuotteet. Infopiste on perjantaina auki 16:00-23:00. Saapuminen tämän aikavälin ulkopuolella on mahdollista. Myöhempään saapumisesta kannattaa kuitenkin olla yhteydessä etukäteen, niin sovitaan, kuinka saatte tapahtumarannekkeet ja oheistuotteet. Infopisteellä on myynnissä myös vanhoja tapahtumapaitoja ja oheistuotteita.
Majoittuminen
Majoittumista varten on kaksi peltoa, jotka ovat merkattu karttaan tumman- ja vaaleansinisellä värillä. Vaaleansininen majoitusalue, Kultakankaiden kenttä, on varattu historiallisille ja näyttäville leireille. Majoitusaluetta ei ole jaettu armeijakunnittain, vaan tarkoitus on täyttää pelto saapumisjärjestyksessä. Majoittuminen tulee tehdä tilaa säästäen. Tarvittaessa leirivastaava ohjaa leiriytymistä. Infopisteeltä voi hakea jätesäkkejä leiriin.
Leirielämää ohjaavat järjestyssäännöt. Tutustu tapahtuman järjestyssääntöihin täältä.
Aikataulu
Perjantai
16:00 Majoittuminen ja tarkastukset
20:00 Ensikertalaisinfo
21:00 Maastotiedustelu
23:00 Hiljaisuus majoitusalueilla
Saunavuorot
20:00-23:00 Henkilökunnan saunavuoro
Lauantai
7:30 Herätys ja aamupala
9:00 Alkubriiffi
9:30 Skenaariot 1
12:00 Lounas
13:30 Skenaariot 2
17:30 Päivällinen
18:30 Sepän työnäytös
19:00 Ryhmäturnaus ja bofferidisco
21:00 Historialliset tanssit
23:00 Hiljaisuus majoitusalueilla
Saunavuorot
19:00 – 20:30 Avoin vuoro, uimapukupakko
20:30 – 21:00 Pukupalkinnon voittajien vuoro
21:00 – 21:30 E.G.O:n vuoro
21:30 – 00:00 Avoin vuoro, ei uimapukupakkoa
Sunnuntai
7:30 Herätys ja aamupala
9:00 Aamubriiffi ja skenaariot 3
12:00 Lounas
13:30 Skenaariot 4 ja loppubriiffi
16:30- Siivoaminen ja poistuminen paikalta
Mahdollisista muutoksista aikatauluihin tiedotetaan briiffien yhteydessä.
Lauantaina ja sunnuntaina infopiste on auki 7:45-8:45 (la ja su), 12:00-13:15 (la ja su) ja 18:00-23:00 (la). Loppubriiffin jälkeen infopiste on auki niin kauan, että osallistujat ovat poistuneet paikalta. Löytötavarat tuodaan infopisteelle. Hiljaisuus majoitusalueilla on voimassa klo 23:00-7:00.
Perjantai-iltana sauna on avoinna talkoolaisille, järjestäjille ja työvoimalle. Jos olet osallistunut Sotahuudon järjestämiseen jossain roolissa joko ennakkoon tai paikan päällä, tervetuloa lauteille! Lauantaina kaikki pääsevät saunomaan. 19:00-20:30 saunassa on uimapukupakko, minkä jälkeen on pukupalkinnon ja rekrypalkinnon voittajien omat vuorot. 21:30-00:00 sauna on avoin kaikille. Huomioi, että rannassa saa käyttää vain biohajoavia pesuaineita. Näitä on tarjolla rannassa.
Perjantaina varustetarkastusten yhteydessä Nahkajuhaninakin tunnettu Juhani Salonen tarjoaa mahdollisuuden mittauttaa nahkapanssarien kovuutta. Mittauslaitteistolla saa nahkapanssareilleen Shore A ja Shore D arvot. Mittaus on varustetarkastuksista irrallinen mittaustulos, eikä ole peruste panssarin hylkäämiselle tai hyväksymiselle. Juhani esittelee myös uutuuskirjaansa, Hardened leather and related materials – An armourer’s guide. Yksi kirja arvotaan mittauksiin osallistujien kesken ja yksi lahjoitetaan kovimman nahkahaarniskan mittauttaneelle. Juhanilta voi myös noutaa ennakkotilattuja kirjoja tai ostaa oman 35 euron hintaan.
Kello 20:00 perjantaina järjestetään ensikertalaisinfo, jossa käydään läpi tapahtuman perusasioita, sääntöjä ja käytänteitä. Infoon voi osallistua, vaikka olisikin muutaman Sotahuudon jo kokenut. Infotilaisuus järjestetään kokoontumispisteellä.
Maastotiedustelu on tarkoitettu ensisijaisesti ryhmien johtajille. Sen yhteydessä käydään läpi skenaarioalueet ja käydään yleistasolla läpi tapahtuman skenaarioiden kulkua. Lähtö tiedusteluun kokoontumispisteeltä.
Aamupala on molempina aamuina tarjolla klo 7:30 eteenpäin ja sitä saa kello 8:30 asti. Lauantaina ja sunnuntaina skenaariot on jaettu kahteen osioon, joiden välissä on lounastauko. Launtaina järjestettävästä ryhmäturnauksesta ja bofferidiscosta voit lukea aiemmasta tiedotteestamme. Tämän lisäksi tapahtumapaikalla on paikallisen sepän työnäytös ja Kultakankaiden kentällä järjestettävät historialliset tanssit. Tansseihin osallistuaksesi sinun ei tarvitse osata tanssia, vaan paikan päällä opetetaan helppoja historiallisia tansseja. Hyötyä on siitä, että osaa laskea kahdeksaan ja erottaa oikean ja vasemman, mutta sekään ei ole välttämätöntä!
Sunnuntaina taisteluiden jälkeen pidetään loppubriiffi, joka loppuu viimeistään kello 16:30. Tämän jälkeen siivotaan ja lähdetään kotimatkalle.
Viikonloppua odotellessa!