Rakennesääntömuutokset 2024

Hyvä boffauskansa!

 

Ensimmäiseksi haluan sääntömuutostyöryhmän puolesta kiittää kaikkia, jotka ovat lähettäneet meille mietittyjä ja perusteltuja sääntömuutoksia. Tällä hetkellä kaikista ehdotuksista on käsitelty noin kaksi kolmasosaa ja loput saadaan todennäköisesti pakettiin tulevien viikkojen aikana. Suuri osa muutoksista on kohtuullisen pieniä, osa jopa vain kosmeettisia. Julkaisemme sekä päivitetyt säännöt että muutoslistan perusteluineen, kunhan koko työ on valmis. 

 

Luvassa on kuitenkin kourallinen suurempia rakennesääntömuutoksia, jotka haluamme julkaista perusteluineen mahdollisimman pian, sillä ne vaikuttavat todennäköisesti monen boffaajaan valmistautumiseen. 

Nuolten ja heittokeihäiden kärkien muutokset

Nuolet ja vasamat

  • Nuolen vaahtomuovisen kärkipehmusteen minimihalkaisijan kärjestä tulee olla vähintään 70mm.
  • Kaikki nuolet on päällystettävä sileällä kankaalla.
      1. Tiheään kudottu kangas, jonka pinta hengittää ja päästää ilmaa läpi. Kankaan pinnan tulee tuntua ihoon hangatessa sileältä, eikä saa muodostaa teräviä kulmia taitettaessa. Soveltuvia kankaita ovat esimerkiksi sukkahousu ja lakanakangas.
  • Muokkaamattomat IDV-nuolet eivät ole enää sallittuja.

 

Heittoaseet

  • Heittokeihään kärjen leveys tulee olla vähintään 70mm.

Jouset ja nuolet ovat vuosia olleet kaikkein hankalin aselajimme turvallisuuden näkökulmasta. Merkittäviä pelin pysäyttäviä vammoja dominoi kolme kategoriaa: suoraan aseisiin liittymättömät vammat, kuten nilkan nyrjähdykset tai nestehukka kuumana päivänä, aivotärähdykset ikävistä osumista raskailla aseilla ja nuolten osumat silmiin. Näistä kahteen jälkimmäiseen voidaan vaikuttaa rakennesäännöillä.

 

Sääntömuutostyöryhmä katsoo, että 5cm leveä vaahtomuovikärki on liian kapea ja ei sellaisenaan estä riittävästi nuolen uppoamista silmäkuoppaan. Lisäksi meillä on syytä uskoa, että nimenomaan silmän pinnan naarmuuntumista voidaan vähentää peittämällä vaahtomuovi riittävän sileällä kankaalla. Näiden vaatimusten seurauksena IDV-nuolia ei voida enää sallia muokkaamattomina.

 

Vaikka heittokeihäät ovat merkittävästi nuolia ongelmattomampi aselaji, nostetaan heittokeihään kärjen minimileveysvaatimus samaksi kuin nuolella. 

Näillä muutoksilla vahvistamme periaatettamme siitä, että bofferin kärjen ei tulisi mahtua silmään. Tämän seurauksena toivomme lopultakin näkevämme vähemmän silmävammoja ensiapupaikalla.

Keihäiden maksimipituus

Keihäät

  • Keihäiden maksimipituus rajataan 4,3 metriin.



Keskustelu keihäiden maksimipituudesta on liikkunut harrastajakunnan sisällä jo muutaman vuoden. Monenlaisia perusteluita asian puolesta ja vastaan on kuultu, käyn tässä läpi merkittävimmät päätökseen vaikuttaneet argumentit. 

 

Liiton sallivuusperiaatteen kannalta aselajin kategorinen rajoittaminen tällä tavalla on ongelmallista ja lähdimmekin tähän keskusteluun hyvin varautuneesti. Emme myöskään usko, että tällä on merkittävää nettopositiivista vaikutusta itse taistelun hauskuuteen. Se, mitä jossain saavutetaan, menetetään toisaalla. 

 

Vahva argumentti muutoksen puolesta liittyy turvallisuuteen. Saatavilla olevat materiaalit, joista lasikuitu on yleisin ja helpoiten saavutettava, soveltuu huonosti erittäin pitkien aseiden rakentamiseen. Lopputulos on painava ja liian taipuisa ollakseen helposti hallittava. Hiilikuitu mahdollistaa hieman pidempien aseiden tekemisen, mutta se on hintansa puolesta hyvin rajoittava, emmekä toivo että lajin yhdestä pääaselajista tulisi merkittävästi hankalammin lähestyttävä. 

 

Rajaamalla keihään pituutta vähennämme niiden painoa, millä toivomme olevan positiivinen vaikutus aivoturvallisuuteen. Tätä tukee entisestään se, että helpommin hallittava ase mahdollistaa paremman kontrollin lyönteihin silloinkin, kun käyttäjä alkaa väsymään. 

 

On todettava, että rajoitus ei missään nimessä ole lopullinen ratkaisu painavien keihäiden aiheuttamiin aivotärähdyksiin. Pelaajien järkevä voimankäyttö on ensiarvoisen tärkeää. Toteamme myös, että verrattuna lyöntien määrään Sotahuudossa vakavat haaverit ovat hyvin harvinaisia. Siksi pidämme tätä vain jokseenkin kevyesti asiaa puoltavana argumenttina. 

 

Argumenteista viimeinen ja lopulta ratkaiseva oli pelaajien enemmistön ja erityisesti piken käyttäjien toive siitä että näiden pituutta rajoitettaisiin. Tämän argumentin tueksi teimme ryhmille kohdennetun kyselyn, joka toimitettiin ryhmänjohtajille ja jossa kysyttiin ryhmän kantaa asiaan. Saimme 24 vastausta, joista 17 ryhmää puolsi pituusrajoitusta, 6 ryhmää vastusti ja yksi ryhmä äänesti tyhjää. Lisäksi huomattakoon, että vastustavat ryhmät olivat kooltaan korkeintaan keskisuuria.

 

Tämän perusteella hyväksymme, että tämän hetkisen kilpavarustelun negatiiviset seuraukset ovat suurempia kuin sallivuudesta saatava hyöty. Pitkät keihäät pysyvät kuitenkin vielä omana aselajinaan ja uskomme, että niiden käyttäjillä on edelleen täydet mahdollisuudet toteuttaa aselajin hienoja puolia.  

 

Tässä lyhyesti vielä muita pienempiä argumentteja, jotka puolsivat rajoitusta: 

  • Logistiikan helpottuminen
  • Materiaalien tehokkaampi hyötykäyttö, aselajin halventuminen
  • Liian pitkän piken käyttäminen ei ole kivaa, vaikka se onkin tarpeellista joukkueelle
  • Pikeistä tulee lähestyttävämpiä kun ne eivät ole niin painavia
  • Pikeillä taisteleminen on mielekkäämpää kun ne ovat hallittavampia

 

4.3m rajaa puolsivat seuraavat seikat: 

  • Pike aselajina pysyy lyhyemmistä keihäistä selvästi erillisenä.
  • Tämä on lasikuidun järkevillä maksimirajoilla
  • Materiaalit käytetään tehokkaammin kun hukkapaloja ei synny

 

Tässä kaikki tällä kertaa! Mukavaa bofferinrakennusta ja tapahtumakesän odotusta.

- Vesa ja sääntömuutostyöryhmä

en_GBEN