Tapahtui aiemmissa jaksoissa

Tanskalainen Englannin valtaistuimelle (978–1016)

Herran vuonna 978 Englannin kuninkaaksi nousi kaksitoistavuotias Ethelred II Neuvoton sen jälkeen, kun Ethelredin tukijat murhasivat Ethelredin velipuolen kuningas Edvard Marttyyrin. Ethelredin valtakaudella tanskalaiset hyökkäsivät toistuvasti Englantiin ja vaativat suuria summia tanskalaisveroa. Vuonna 1002 Ethelred pyrki vahvistamaan asemiaan. Hän nai Normandian herttua Rikhard I Pelottoman tyttären Emman ja määräsi suuren joukon tanskalaisia tapettavaksi Pyhän Bricen päivänä 13.11.1002 pelätessään vallankaappausta.

Tapettujen tanskalaisten joukossa oli Tanskan ja Norjan kuninkaan Sven Haaraparran sisko Gunhilde. Sven päätti kostaa siskonsa kuoleman, tai vähintäänkin käytti sitä tekosyynä vallatakseen Englannin. Seuraavan kymmenen vuoden aikana tanskalaiset tekivät neljä suurta hyökkäystä Englantiin. Vihdoin vuonna 1013 Ethelred joutui pakenemaan Normandiaan, ja Sven kruunautti itsensä Englannin kuninkaaksi.

Sven ei ehtinyt pitkään nauttimaan Englannin kruunusta, sillä vain viisi viikkoa myöhemmin hän kuoli tammikuussa 1014. Englannin tanskalaiset yrittivät korottaa uudeksi kuninkaaksi Svenin nuoremman pojan Knutin (tuleva Knut Suuri), mutta englannin ylhäisö kutsui Ethelredin takaisin Normandiasta.

Vuonna 1015 Etheleredin poika Edmund Rautakylki kapinoi isäänsä vastaan, mutta Ethelred ja Edmund sopivat riitansa, kun Knut hyökkäsi Englantiin myöhemmin samana vuonna. Ethelred kuoli vuonna 1016. Lontoolaiset valitsivat uudeksi kuninkaakseen Edmundin, kun suuressa osassa muuta Englantia valittiin kuninkaaksi Knut. Edmund taisteli useita suuria taisteluita tanskalaisia vastaan. Lopulta Edmund ja Knut sopivat jakavansa Englannin. Etelä-Englanti jäisi Edmundille, ja Knut saisi Pohjois-Englannin. Vain viikkoja sopimuksen jälkeen Edmund kuoli epäilyttävissä olosuhteissa, ja koko Englanti jäi Knut Suuren alaisuuteen.

Englannin kuningas Knut Suuri nai Ethelredin lesken Normandian Emman, mutta Emman ja Ethelredin jäljelle jääneet pojat Edvard (tuleva Edvard Tunnustaja) ja Alfred pakenivat Normandiaan. Edmundin vastasyntyneet pojat Edvard Maanpakolainen ja Edmund Athling lähetettiin Ruotsiin, ja edelleen Kiovaan, keräten siellä nimeä aikuisiksi tultuaan (ja Edward palaa myöhemmin tarinaamme).

Knutin rauha, ja veljesriitojen vuodet (1016–1042)

Knut Suuren aikana Englannissa oli rauhallista. Mikään ulkoinen uhka ei uhannut maata, olihan Knutin veli Tanskan kuningas Harald II kuollut vuonna 1018, ja jättänyt myös Tanskan kruunun Knutille. Vuonna 1028 Knut syrjäytti Olavi Pyhän Norjan valtaistuimella. Knutin hallussa oli samaan aikaan Englannin, Tanskan ja Norjan kruunut, ja vielä osa Ruotsiakin.

Knut uudisti Englannin hallinnon luoden uuden kreivikuntajaon. Wessexin kreiviksi nousi Godwin of Wessex (ei Wessexin sukua, vaan Godwinsonien isä), joka keräsi jo Knutin aikana paljon valtaa. Mercian kreiviksi tuli Leofric of Hwicce (Mercian Edvinin isoisä).

Hallinnollisten uudistusten lisäksi Knut Suuri sopi vahvat yhteydet muuhun Eurooppaan. Vuosina 1027–1028 Knut vieraili Roomassa tapaamassa Paavi Johannes XIX:ää ja osallistumassa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Konrad II:n kruunajaisiin. Samalla sovittiin Knutin tyttären Gunhildan naimakaupasta Konradin perijän Henrik III:n kanssa. Mahtava Pohjanmeren kuningaskunta, joka olisi liitossa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kanssa, oli syntymässä.

Knutin nimetty perijä oli hänen nuorin poikansa Hardeknut (tuleva Knuut III Hardeknut). Hardeknut oli Knutin ja Emma Normandialaisen laillinen poika, ja Knutin eläessä hänen vastuullaan oli Tanskan hallitseminen. Knutin vanhemmat pojat aiemmasta avioliitosta Harald Jäniksenkäpälä ja Sven Aelfgifunpoika hoitivat puolestaan Englantia ja Norjaa.

Knut Suuren suuri valtakunta ei kuitenkaan kestänyt, vaan Herran vuonna 1035 Knut itse kuoli. Hardeknut joutui jäämään Tanskaan ottaakseen Tanskan kruunun itselleen ja selvittääkseen Norjan tilannetta. Englannin hallinta jäi sijaishallitsijoina toimiville Harald Jäniksenkäpälälle ja Hardeknutin äidille Normandian Emmalle. Norjalaiset ajoivat Svenin pois Norjasta, ja antoivat Norjan kruunun Pyhän Olavin pojalle Maunu Hyvälle. Sven pakeni Tanskaan, ja kuoli pian sen jälkeen.

Vuonna 1036 Emman ja Ethelred Neuvottoman pojat Aflred ja Edvard palasivat Englantiin. Essexin kreivi Godwin vangitsi Alfredin ja luovutti hänet Harald Jäniksenkäpälälle. Haraldin miehet kiduttivat ja sokaisivat Alfredin, ja Alfred kuoli vammoihinsa. Edvard pakeni takaisin Normandiaan. Myös Emma pakeni Englannista nostaakseen armeijan Haraldia vastaan. Harald Jäniksenkäpälä otti vallan virallisesti, ja kruunautti itsensä Englannin kuninkaaksi vuonna 1037.

Hardeknut sopi riitansa Norjan kuningas Maunu Hyvän kanssa. Hardeknut pysyisi Tanskan kuninkaana ja Maunu Norjan kuninkaana. Se kumpi eläisi pidempään, perisi toisen (ja myöhemmin riideltiin, että koskiko sopimus vain Tanskaa ja Norjaa, vai myös Englantia). Hardeknut alkoi kasata hyökkäyslaivastoa Englannin valtaamiseksi yhdessä äitinsä Emman kanssa. Ennen hyökkäystä Harald Jäniksenkäpälä kuitenkin kuoli, ja Hardeknut kruunattiin Englannin kuninkaaksi.

Hardeknutin terveys alkoi kuitenkin pettää, ja vuonna 1041 Hardeknut kutsui velipuolensa Edvardin Normandiasta takaisin Englantiin, ja nimitti hänet perijäkseen. Vuotta myöhemmin Hardeknut kuoli, ja Englannin kruunu palasi jälleen Wessexin suvulle, Edvard Tunnustajalle vuonna 1042.

Englannin sisäiset kiistat (1042–1066)

Hardeknutin kuolema aiheutti suuria muutoksia Tanskassa ja Norjassa. Maunu Hyvä nousi Tanskan kuninkaaksi. Hardeknutin serkku ja Tanskan käskynhaltija Sven Estridsson (tuleva Tanskan Sweyn II) yritti estää Maunua, mutta huonolla menestyksellä. Maunu vaati itselleen myös Englannin kruunua vedoten sopimukseensa Hardeknutin kanssa. Maunu ei kuitenkaan saanut tukea Englannissa, ja Maunun omat joukot olivat kiinni sodassa Tanskan ja Norjan kruunuista, joten Englannin kruunu meni menojaan. Vuonna 1047 Maunu kuoli, ja Norjan kruunu siirtyi Maunun setäpuolelle Harald Ankaralle, Bysantin varjagikaartissa nimeä keränneelle sotasankarille. Tanskan kruunu päätyi Sven Estridssonille. Vuoteen 1064 asti Harald ja Sven taistelivat keskenään Tanskan ja Norjan kruunuista, eikä Englantiin kohdistunut suurta uhkaa idästä.

Myöskään etelästä Englantiin ei kohdistunut suurta uhkaa. Vilhelm Äpärä oli perinyt Normandian herttuakunnan seitsemänvuotiaana vuonna 1035. Aikuiseksi tullessaan Vilhelm kukisti häneen kohdistuneen kapinan vuonna 1047, ja alkoi kasata todellista valtaa itselleen. Sodat naapureita ja vastahankaisia aristokraatteja ja kirkonmiehiä vastaan, ja myös Ranskan kuningasta vastaan, jatkuivat pitkään. Vasta 1060-luvun alkuvuosina Vilhelm oli valmis puuttumaan sotilaallisesti Englannin asioihin.

Skotlantikaan ei suuremmin uhannut Englantia, sillä Skotlannissa käytiin sisällissotaa. Vallan Skotlannissa oli anastanut verinen kuningas Macbeth (vaikkakin Shakespeare liioittelee). Macbethin vastustaja Malcolm Canmore (tuleva Malcolm III) oli paennut Edvardin hoviin hakemaan tukea. Kiitollinen kuningas Skotlannissa lisäisi Englannin turvallisuutta, joten Edvardin joukot Northumbrien kreivin Siwardin johdolla auttoivat Malcolmia valtaamaan Etelä-Skotlannin vuonna 1054. Vuoteen 1058 mennessä Malcolm oli tappanut Macbethin perijöineen, ja kruunannut itsensä Skotlannin kuninkaaksi. Edes Malcolmin perinteiden mukainen ”kruunajaishyökkäys” Englantiin vuonna 1061 ei ollut uhka, koska Malcolm piti hyökkäyksen pienenä, eikä kohdistanut sitä Edvardia tukevien aatelisten maille.

Englannin uhkat olivatkin sisäisiä. Tanskalaisvalta oli heikentänyt Wessexin sukua, ja Edvard Tunnustaja joutui hakemaan tukea Englannin vaikutusvaltaisimmalta mieheltä, Essexin kreivi (ei Essexin sukua) Godwinilta, Mercian kreivi Leofricilta ja Northumbrian kreivi Siwardilta. Edvard joutui nöyrtymään, ja hänen veljensä Alfredin murha kuitattiin Godwinin verirahoilla ja syyttämällä tapahtuneesta Harald Jäniksenkäpälää. Vuonna 1045 Edvard nai Godwinin tyttären Edithin, ja poikkeuksellisesti Edith kruunattiin kuningattareksi (yleensä kuninkaan puolisoita ei kruunattu).

Godwinien valta kasvoi nopeasti ja Godwinin pojat saivat kreivikuntia Englannissa. Godwinien vastapainoksi kuningas suosi normanneja ja normannivaikutuksia. Olihan hän itse ollut Normandiassa vuosia maanpaossa. Vuonna 1051 doverilaiset hyökkäsivät vierailevien normannien kimppuun. Kuningas Edvard määräsi kreivi Godwinin rankaisemaan alamaisiaan ja polttamaan Doverin kaupungin rangaistukseksi. Godwin kieltäytyi kuninkaansa käskystä, ja arvovaltariita oli valmis. Sekä Godwin poikineen että kuningas Edvard nostivat joukkonsa aseisiin. Kuningas sai kuitenkin tukea Mercian kreivi Leofricilta ja Northumbrian kreivi Siwardilta, ja lopulta kreivi Godwin myöntyi tuomittavaksi avoimen sisällissodan välttämiseksi.

Edvardin ja Englannin witanin, kuninkaallisen neuvoston, tuomio oli ankarampi kuin kreivi Godwin oli olettanut. Edvard määräsi Godwinin poikineen karkotettavaksi maasta ja menettämään arvonsa ja maansa. Kuningatar Edith lähetettiin luostariin. Godwinit lähtivät maanpakoon Flanderiin ja Irlantiin. Normandian Vilhelm Äpärän mukaan tässä vaiheessa kuningas Edvard nimitti hänet Englannin kruununperijäksi.

Godwinien maanpako ei kestänyt pitkään. He kasasivat joukkoja Flanderissa ja Irlannissa, ja keräsivät tukea Englannissa. Jo seuraavana vuonna 1052 Godwinit palasivat Englantiin. Jälleen kerran kuninkaan ja Godwinien joukot olivat vastakkain, mutta tällä kertaa kuningas Edvard oli se, joka antoi periksi avoimen sisällissodan välttämiseksi. Godwinit saivat maansa ja arvonimensä takaisin, ja kuningatar haettiin takaisin luostarista.

Godwin itse ei saanut pitkään nauttia palautetusta asemastaan, sillä hän kuoli vuonna 1053. Godwinin pojat, Godwinssonit, kuitenkin menestyivät. Harold Godwinsson peri isältään Wessexin kreivikunnan. Tostig Godwinsson sai Northumbrian kreivi Siwardin kuollessa vuonna 1055. Gyrth sai East Anglian kreivikunnan (1057) ja Leofwine Kentin kreivikunnan. Englannin merkittävistä kreivikunnista vain Leofricin Mercia ei ollut Godwinssonien hallussa.

Vuonna 1055 Mercian kreivi Leofricin poika Aelfgar (silloin East Anglian kreivinä) julistettiin lainsuojattomaksi ”ilman mitään syytä”. Aelfgar oli kuitenkin oppinut Godwinssoneilta. Hän pakeni Irlantiin, kasasi armeijan ja purjehti Walesiin, ja teki liiton Walesin kuningas Gryffyd ap Llywelyn kanssa. Aelfgar ja Gryffyd hyökkäsivät Englantiin, ja tehtyään jonkin verran tuhoja Aelfgar ja Gryffyd pääsivät sopimukseen kuningas Edvardin kanssa ja Aelfgarin asema palautettiin. Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1057 Mercian kreivi Leofric kuoli, ja Aelfgar peri häneltä Mercian kreivin arvon, ja luopui samalla East Anglian kreivin arvosta. Aelfgar myös naitti tyttärensä Edithin Walesin kuningas Gryffydille muodostaen vahvan liiton Mercian ja Walesin välille.

Kuningas Edvard Tunnustajan tilanne kävi tukalaksi. Hänellä ei ollut omia lapsia perijäksi, ja tuleva kamppailu kruunusta näytti repivän Englannin hajalle. Edvard Tunnustaja sai kuitenkin tietää, että hänen veljensä kuningas Edmund Rautakyljen pojat, Edvard ja Edmund olivat elossa ja niittäneet mainetta Kiovassa, Unkarissa ja Böömissä. Vuonna 1054 Edvard Tunnustaja lähetti edustajansa noutamaan veljenpoikiaan Englantiin, mutta neuvottelut olivat hitaat. Edmund kuoli Unkarissa, mutta Edvard Maanpakolainen palasi perheineen Englantiin nimettynä kruununperijänä vuonna 1057. Edvardeilla ei kuitenkaan ollut onni myötä, ja Edvard Maanpakolainen kuoli vain muutamaa päivää myöhemmin tapaamatta setäänsä kuningas Edvard Tunnustajaa.

Wessexin sukulinjan tulevaisuus jäi Edvard Maanpakolaisen pojan, silloin vasta viisivuotiaan, Edgar Athlingin ja hänen kahden siskonsa Margaretin (tuleva Skotlannin kuningatar Margaret Pyhä) ja Cristinan (eli nunnana) harteille. Wessexin suvulla ei ollut vahvaa ja kokenutta perijää Edvard Tunnustajan korvaajaksi, ainakaan ennen kuin Edgar ehtisi miehen mittoihin.

Aelfgar Mercian kreivi kuoli vuonna 1062, ja Mercian kreiviksi nousi hänen vanhin poikansa Edvin. Harold ja Tostig Godwinsson käyttivät Mercian väliaikaista heikkoutta hyväkseen, ja hyökkäsivät kuningas Edvinin luvalla Walesiin vuonna 1062 ja 1063 heikentääkseen Walesia ja Mercian liittoa. Walesin kuningas Gryffyd ap Llywelyn joutui pakosalle, ja häntä vastustavat walesilaiset tappoivat hänet 1064, jättäen Mercian Edithin leskeksi. Mercian ja Walesin vahva liitto oli tuhottu, mutta Mercialla oli yhä yhteyksiä Walesin heimoihin.

Vuonna 1064 Harold Godwinsson haaksirikkoutui Normandian rannikolla. Normandian herttua Vilhelm Äpärä piti Haroldia vieraanaan, ja Harold osallistui Vilhelmin sotaretkelle Bretagneen. Harold kunnostautui sotatoimissa, ja Vilhelm löi hänet ritariksi ennen kuin Harold palasi Englantiin. Vilhelmin mukaan Harold olisi tuolloin luvannut tukea Vilhelmin vaadetta Englannin kruunuun.

Tostig Godwinsson ei ollut koskaan ollut suosittu Northumbriassa, eikä suojellut rajaseutuja tehokkaasti skottien ryöstelyltä, koska oli Skotlannin kuningas Malcolm III:n ystävä. Sota Walesissa oli tuplannut verot Northumbriassa, ja sen lisäksi Tostig murhasi kaksi northumbrialaista ylimystä heidän käydessään hänen luonaan. Vuonna 1065 northumbrialaiset olivat saaneet tarpeekseen. Northumbrialaiset ylimykset nostivat joukkonsa kapinaan, valtasivat Yorkin ja tappoivat Tostigin varusväen ja kannattajat. Northumbrialaiset kutsuivat Mercian kreivi Edvinin veljen Morcarin uudeksi kreivikseen.

Edvinin ja Morcarin yhdistetty Mercian ja Northumbrian armeija marssi kohti etelään, mutta se ei kohdannutkaan Edvardin englantilaista armeijaa, vaan neuvottelemaan tulleen Harold Godwinssonin. Harold kuunteli northumbrialaisten valitukset, ja vei asian kuningas Edvardin ja witanin päätettäväksi. Kuningas Edvard myöntyi kapinallisten vaatimuksiin, ja niin Morcar sai pitää Northumbrian itsellään, ja Tostig menetti asemansa ja tuomittiin maanpakoon. Tämä johti Tostigin ja Haroldin ilmiriitaan, jossa Tostig syytti veljeään petoksesta. Harold menetti veljen, mutta sai puolisokseen Edvinin ja Morcarin siskon Edithin (Walesin kuningas Gryffydin lesken) ja tiivisti englantilaisten yhteisrintamaa Normandian Vilhelm Äpärää ja Norjan Harald Ankaraa vastaan.

Tostig Godwinsson halusi kostaa petolliselle veljelleen Haroldille, hänen maansa anastaneille Mercian veljeksille Edvinille ja Morcarille kuin myös tuomion antaneelle (hänen mielestään) epäoikeudenmukaiselle kuningas Edvardille. Ensin Tostig pakeni Flanderiin appiukkonsa kreivi Baldwin V:n luo ja sai tältä pienen laivaston. Sen jälkeen Tostig matkasi Normandiaan houkutellakseen Normandian herttua Vilhelm Äpärän hyökkäämään Englantiin. Normadiasta Tostigin matka jatkui Englannin rannikkoa ryöstellen kohti pohjoista ystävänsä Skotlannin kuningas Malcolm III:n luo. Skotlannissa Tostig puhui Malcolmin tukemaan hyökkäystä Englantiin ja houkutteli Norjan kuningas Harald Ankaran hyökkäämään Englantiin ja vaatimaan kruunua. Haraldin norjalaislaivaston tullessa Englantiin johti Tostig omat laivansa ja 2000 Malcolmin antamaa skotlantilaista soturia Haraldin lipun alle.

Sota Englannin kruunusta oli alkamassa.