Taistelukentällä toimiminen

Verrattuna moniin muihin urheilutapahtumiin Sotahuuto on turvallinen tapahtuma. Turvallisuus kuitenkin syntyy teoista. On tärkeää, että osallistujat ovat perillä säännöistä ja yleisistä toimintatavoista. Tapahtuman säännöt käsittelevät sitä, millä tavalla pelaaminen on tapahtumassa sallittavaa ja millaisilla varusteilla pääsee mukaan taisteluihin. Sääntöjen lisäksi on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että taistelukentän turvallisuuteen vaikuttaa moni muukin asia.

 

Tälle sivulle on kerättynä turvallisuutta tukevia ohjeita ja toimintamalleja, jotka isommissa tapahtumissa pehmomiekkaillessa kannattaa ottaa huomioon. Kaikki näistä eivät ole varsinaisia sääntöjä, vaan tapoja, jotka liittyvät huomaavaiseen tapaan pelata.

Vaikka taistelu saattaakin näyttää hurjalta, säännöt ja muut pelaajat huomioimalla se on turvallista.

Kuva: Jari Kuskelin

Varusteet

Varusteitaan valitessa kannattaa ottaa huomioon oma ja toisten turvallisuus. Kypärän ja suojalasien kaltaisten suojavälineiden käyttö on viisasta. Kypärän kanssa kannattaa varmistaa, että näkee hyvin eteensä taistelun tuoksinnassa. Hyvät kengät ja hanskat suojaavat nyrjähdyksiltä ja pikkuhaavereilta. Nilkka-, ranne- tai polvitukia kannattaa käyttää, jos arvelee niitä tarvitsevansa.

 

Teräspanssarien aiheuttamia vaaratilanteita voi vähentää, kun muistaa niiden aiheuttamat riskit muille. Esim. teräksisiä käsisuojia käyttäessä kannattaa olla tarkka siitä, ettei lyö muita aseen sijaan teräshanskalla. Hyökkäykset tulee pyrkiä tekemään aseen pehmustetulla osalla. Skenaarioiden välissä kannattaa käydä läpi omien aseiden pehmusteet. Nuolet tulee tarkastaa nuolipisteeltä kerätessä. Vain ehjillä ja turvalliseksi todetuilla aseilla saa osallistua tapahtumaan. Jos jonkun muun ase on rikki, ilmoita hänelle siitä välittömästi.

Toisten huomioiminen

Taistelukentällä on eri kokoisia pelaajia, joilla on eri verran kokemusta lajista. Voiman käyttö tulee suhteuttaa kohteeseen. Aseettoman, maahan kaatuneen tai pois tasapainosta olevan pelaajan kohdalla tulee noudattaa samanlaista harkintaa.

 

Kovien iskujen lyömistä aroille ja kivuliaille alueille, kuten kasvoihin, päähän, niskaan, munuaisten seudulle ja sukuelimille tulee välttää. Jo pelistä pudonneita pelaajia ei lyödä.

Selkeä kommunikaatio

Monet ylilyönnit ja tarpeettomat iskut syntyvät väärinkäsityksistä. Tämän vuoksi on selkeä viestiä vastustajien ja liittolaisten kanssa siitä, mitä tilanteessa oikein tapahtuu. Kuollessa on hyvä viestiä omasta kuolemasta mahdollisimman monella tavalla: sanomalla (vaikka useita kertoja) “Kuolin!”, roikottamalla asetta väärin päin kasvojen edessä, poistumalla kontaktista ja käyttämällä raatoliinaa.

 

Ensimmäisestä osumasta panssaroituun kohtaan on tavanmukaista huikata “Panssari!”. Jos ampumasi nuoli tai heittokeihäs osuu vastustajaan varsi edellä, on hyvä huutaa vaikkapa “Varsi, älä ota!” Sama pätee tilanteisiin, joissa tiedät osuneesi oman aseesi osilla, jotka eivät vahingoita. Vastustajalle voi selventää myös, jos jokin hänen lyömänsä isku ei osunut. Vaatteen roikkuvaan helmaan osuneesta iskusta voi huutaa vaikkapa “Rikoit viittani, tämän saat maksaa!”

 

Jos joku rikkoo sääntöjä, vaarantaa turvallisuutta toiminnallaan tai toimii muuten vastuuttomasti, asia on hyvä ottaa puheeksi. Tyypillisesti tällainen tehdään skenaarioiden välissä. Palautteen voi antaa esimerkiksi ryhmänjohtajan kautta. Omista mokista ja ylilyönneistä kannattaa olla avoin. Jos tajuat lyöneesi jotakuta liian kovaa, pahoittele ja kysy vointia.

Jouset ja nuolet

Jousten kanssa tulee noudattaa harkintaa ja huomaavaisuutta. Vaikka nuolet ovatkin pehmustettuja, silmäosumat ovat vaarallisia. Vetolujuuden kanssa tuleekin olla todella varovainen päähän ammuttaessa. Säännöt kieltävät täydellä vedolla ampumisen alle viiden metrin päähän. 

 

Kuten kaikki muutkin aseet, nuolet tulee tarkistaa puhtaiksi ja ehkiksi ennen niiden käyttämistä. Esimerkiksi kuolleena pois kontaktista kulkiessasi on kohteliasta kuljettaa nuolia kohti nuolipistettä. Näin ne eivät jää jalkoihin lojumaan.

Kuolema

Erityisesti itse kuolleena on hyvä ohjata muita kuolleita sivummas kontaktista ja vaikkapa laskeutumaan polvelle. Näin kaikille on selvää, että kuolleet pelaajat ovat kuolleita. Elävät pelaajat eivät saa tekeytyä kuolleeksi, eivätkä kuolleet eläviksi. Kysyttäessä pelaajan on kerrottava, onko elossa vai kuollut. Tämä vähentää sekaannuksia ja tukee kaikkien turvallisuutta.

Omien voimien seuraaminen

Pidä huolta itsestäsi! Seuraa omaa kuntoasi, jaksamistasi ja oloasi. Väsynyt taistelija on vaarallinen taistelija. Ei ole häpeä kävellä, kun muut juoksevat tai levätä, kun muut taistelevat. Jano ja nälkä eivät kuulu taistelukentälle. 

 

Muista myös kysyä kavereiden vointia, etenkin jos he vaikuttavat uupuneilta. Eritoten aurinkoisella säällä ohjaa skenaarioiden välillä muita taistelijoita lepäämään, juomaan ja viettämään aikaa varjossa.

Hold-huuto

Yhtenä turvallisuustekijänä on ”Hold!”-huuto. Hold-huudon tarkoitus on keskeyttää peliin liittyvä toiminta. Tilanteessa, jossa joku on todellisessa vaarassa loukkaantua, tulee huutaa “Hold!” ja laskeutua polvelle. Hold-huudon kuullessaan pelaajan on lopetettava taisteleminen, laskeuduttava polvelle ja toistaa hold-huuto. Järjestäjät tiedottavat tilanteen etenemisestä.

 

Kaikki vaaralliset tilanteet eivät vaadi hold-huutoa. Esimerkiksi irronneesta miekan kärjestä voi huutaa vain “Miekkasi on rikki!” sitä käyttävälle pelaajalle. Myöskään maahan kaatuminen ei ole vaaratilanne, ellei henkilö ole vaarassa tallautua pahasti jalkoihin. Jo tapahtuneet vahingot, kuten nilkan nyrjähtäminen, eivät yleensä vaadi hold-huutoa, vaan jonkun avustamaan loukkaantuneen ensiapupisteelle.