Alaikäisille ja huoltajille

Alaikäinen osallistuja Sotahuuto-tapahtumassa

Kuva: Jari Kuskelin

 

Boffausta voi harrastaa kuka vain. Laji ei rajaa ketään ulkopuolelle sukupuolen, taidon tai fyysisten kykyjen pohjalta. Tapahtumiin ja harjoituksiin osallistumista rajaavat niiden omat ikärajat. Sotahuudon ikäraja on 15 vuotta. Nuoremmille harrastajille on oma tapahtumansa, yksipäivänen Minihuuto, johon voit tutustua tarkemmin tapahtuman omilla sivuilla.

 

Alle 15-vuotiaat osallistujat saavat tulla Sotahuutoon joukkueiden tukihenkilöiksi tai katsojiksi. Kaikki ikärajan ylittäneet ovat tervetulleita mukaan Sotahuudon taisteluihin. Tälle sivulle on koottuna ne perusasiat, jotka alaikäisten harrastajien ja heidän huoltajiensa on hyvä tietää.

 

Sotahuuto on tapahtumana sopiva hyvin laajalle osallistujakunnalle, sillä tapoja harrastaa on niin monia. Aselajien ja kentällä käytettävien taktiikoiden suuri määrä takaa sen, että jokaiselle varmasti löytyy taistelukentältä oma rooli. Kaikki pääsevät mukaan, eikä kenenkään tarvitse jäädä sivuun. Sotahuudossa voi hauskaa pitää myös koko perheen voimin. Monet aikuiset harrastajat ovat aloittaneet pehmomiekkailun sen seurauksena, että heidän lapsensa ovat innostuneet lajista.

Iloisia osallistujia Minihuuto-tapahtumasta

Kuva: Liisa Salonen, Minihuuto

 

Vaikka Sotahuuto onkin kilpailu, jossa jaetaan lopuksi palkinto, lajin tarkoitus on pitää hauskaa turvallisesti. Lajin sääntöjen ja tapahtuman henkilökunnan tarkoitus on mahdollistaa se, että kaikilla on tapahtumassa turvallinen ja tervetullut olo. Järjestäjiltä ja henkilökunnalta voi milloin vain kysyä apua tai kertoa ongelmista. Tapahtuman aikana kohdataan kentällä monennäköisiä vastustajia taistelun merkeissä, mutta kaikki pitävät osaltaan huolta myös kanssaosallistujien turvallisuudesta ja tapahtuman sujuvuudesta.

Kuinka päästä mukaan?

Ennen tapahtumaa kannattaa pyrkiä tutustumaan lajiin ja harrastajiin esimerkiksi harjoituksissa tai jossain tapahtumassa käymällä. Pehmomiekkailuharjoituksissa on usein lämmin ja mukava tunnelma, eikä sinne menemistä vieraana kannata jännittää. Ensikertalaisille kerrotaan säännöt ja lainavarusteitakin on tyypillisesti tarjolla. Harjoituksista löydät tietoa Boffaus.fi-sivulta ja muista tapahtumista esimerkiksi tämän sivun Muut tapahtumat -osiosta.

 

Jos tämä ei ole mahdollista, ei hätää! Pehmomiekkailun säännöt ovat yksinkertaiset ja varusteiden valmistamiseenkin löytyy vinkkejä Boffaus.fi:stä. Sotahuutoon ilmoittaudutaan Ilmoportaalin kautta. Usein ilmoittautuminen tapahtuu jonkun joukkueen osana. Useat joukkueet ottavat mielellään mukaan uusia tulokkaita, joten kannattaa kysellä joukkuetta harjoituksissa tai vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Sotahuutoon liittyvistä asioista keskustellaan Facebookissa ja Discordissa.

 

Jos sopivaa joukkuetta ei löydy, perusta oma. Se saattaa tuntua hurjalta ajatukselta, mutta on oikeasti helppo prosessi. Kerää kaverisi kasaan, harjoittele, valmista varusteet ja tule nauttimaan tapahtumasta kunnon porukalla. Oman joukkueen perustamiseen löydät vinkkejä tältä sivulta. Voit ottaa yhteyttä myös tapahtuman joukkuementoreihin, jos jokin tapahtumaan liittyen mietityttää.

Turvallisuus

Sotahuudossa otettu kuva, jossa näkyy osallistujan peukalo. Kädessä laastari.

Kuva: Jari Kuskelin

 

Taistelukentän melskeessä on tärkeää huolehtia turvallisuusasioista. Tilastojen valossa Sotahuuto on muihin urheilulajeihin verrattuna melko turvallinen tapahtuma. Turvallisuus syntyy kuitenkin tiedosta, huomaavaisuudesta ja sääntöjen noudattamisesta. Osallistujat panostavat sääntöjen ja toiminnan turvallisuuteen. Tämän takia myös ensikertalaisen kannattaa tutustua turvallisuuteen liittyviin seikkoihin.

 

Varusteet ovat turvallisia. Tämän takaa se, että tapahtuman kaikki varusteet on etukäteen tarkastettu ja todettu riittävän kevyiksi, pehmeiksi ja sääntöjen mukaisiksi. Vialliset välineet tulee korjata tai niitä ei enää saa tapahtumassa käyttää.
Ensisijaisen tärkeää on noudattaa myös tapahtuman muita sääntöjä. Tapahtuman taisteluiden sujuvuus ja turvallisuus nojaavat siihen, että säännöt ovat osallistujien tiedossa ja niitä noudatetaan. Sääntöjen rikkomisesta kannattaa ilmoittaa joko sääntöjen rikkojalle suoraan tai sitten jollekulle kokeneemmalle harrastajalle. Sopimattomasta käytöksestä, kovista lyönneistä tai muista riskeistä kannattaa huomauttaa heti. Jos käytös on toistuvaa, siitä kannattaa ilmoittaa tapahtuman järjestäjille tai henkilökunnalle.

 

Pehmomiekkaillessa otetaan aina huomioon, kenen kanssa kamppaillaan. Jokaisella on vastuu omasta voimankäytöstään. Isompien ja voimakkaampien osallistujien tulee säätää omaa voimankäyttöään vastustajan kokoon ja taitoihin sopivaksi. Jokainen osallistuu taisteluun omalla panoksellaan. Omaa jaksamista kannattaa tarkkailla ja tilanteissa toimia sen mukaisesti. On mahdollista jättäytyä sivuun skenaarioista, jos tuntee olevansa tauon tarpeessa. Myös kavereista kannattaa pitää huolta. Jos joku vaikuttaa väsyneeltä, kannattaa neuvoa hänet varjoon lepäämään.

 

Tapahtumassa on osaava ensiapu, joka päivystää koko tapahtuman ajan. Ensiapu ei saa antaa osallistujille lääkkeitä, joten ne kannattaa varata mukaan. Pieniin ja isoihin haavoihin ensiavulla kuitenkin löytyy apua ja tarvikkeita. Ikävämpien vammojen kohdalla järjestäjät vievät potilaan päivystykseen viipymättä. Tapahtumaan ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista ostaa myös edulliseen hintaan tapahtumavakuutus. Sen tarkemmista tiedoista tiedotamme myöhemmin.

 

Boffauksessa käytetään erityistä ”Hold!”-huutoa, jos taistelussa havaitaan tilanne, jossa joku loukkaantuu tai on vaarassa loukkaantua. Hold-huudon tarkoitus on keskeyttää taistelu välittömästi. Kuka tahansa tällaisen tilanteen huomatessaan voi huutaa ”Hold!”. Tällöin muut taistelijat toistavat huudon,  menevät polvelle ja lopettavat taistelemisen. Järjestäjät hoitavat paikalle tarvittavan avun, ja ohjaavat tilanteen jatkumaan sitten kun se on turvallista. Hold-huutoa huudetaan harvoin, mutta se tulee aina ottaa vakavasti.

Suojavarusteet

Sotahuuto-tapahtuman osallistuja, jolla on suojaava kypärä päässään

Kuva: Jari Kuskelin

 

Sotahuudossa ei tarvitse suojata itseään erillisillä varusteilla. Bofferit rakennetaan turvallisiksi. Näin ollen tapahtumaan on mahdollista osallistua missä vain urheiluun sopivissa vaatteissa. Suosittelemme kuitenkin erityisesti nuoria harrastajia käyttämään suojavarusteita. Joistain suojavarusteista saa myös peliteknistä etua, eli panssaripisteitä. Panssarisäännöistä voit lukea lisää Säännöt-sivulla.

 

Vaikka Sotahuudossa suositellaankin historiallista kypärää, ovat myös ei-historialliset, oikeasti suojaavat, kypärät ovat sallittuja. Pään voi suojata esimerkiksi jääkiekko-, skeitti- tai maastopyöräilykypärällä. Kypärä suojaa kaatumisilta ja mahdollisilta kovilta iskuilta. Ikävimmät Sotahuudossa käyvät iskut ovat silmäosumia. Esimerkiksi nuolten tai miekkojen kärkien mukana silmiin voi päätyä roskia. Silmät kannattaakin suojata suojalaseilla. Esimerkiksi salibandylasit sopivat Sotahuutoon hyvin. Kannattaa varmistaa, että lasit pysyvät päässä myös taistelun tiimellyksessä.

 

Varustautumisen tärkeinä osina ovat myös kengät ja hanskat. Hyvät, oikeankokoiset ja nilkkaa tukevat kengät sopivat hyvin maastossa taistelemiseen. Ne ehkäisevät kaatumisia ja nilkkojen nyrjähtämisiä. Hanskat suojaavat käsiä rakoilta ja pikkuhaavoilta.

fiFI