Blogi: Ville Halminen – Mikä Sotahuudossa maksaa part II: Electric Halmiloo

Morienttes! Meikäläinen on Ville Halminen ja aloitin boffauksen loppukeväästä 2008, kun eräs maahinkainen eksyi Jyväskylän suuren cityn sykkeestä Äänekoskelle kyselemään, josko sieltä löytyisi pehmopätkyttimistä kiinnostuneita – ja löytyihän meitä. Ensimmäisen Sotahuutoni kävin kokemassa 2009 mustaruskeissa Aracosin väreissä, jonka jälkeen asetakin tai tabardin värit vaihtelivat vuosittain muutamaan otteeseen. Lopulta päädyin Goblineihin, jossa suoritin suunnilleen kymmenvuotisen taipaleen.

Sotahuudon järjestämiseen otin kosketusta jo 2010-luvun alussa asetarkastajan roolissa, mutta niin sanottuihin “oikeisiin” järjestämishommiin päädyin vasta 2023, kun olin ensimmäistä kertaa Sotahuudon pääjärjestäjätiimissä. Sille polulle on jääty, ja olin täysiaikaisesti mukana järjestämässä SH24:ää sekä nyt jälleen SH25:ttä. Henkilökohtaisesti toivon sotahuutoboffauksen suhteen jääväni järjestäjätiimiin niin pitkäksi aikaa, kuin se minulle suinkin vain suodaan.

Pehmomiekkailun ulkopuolisesta elämästä käytän viikottain noin 40 tuntia siihen, että esitän tietäväni tietoturvasta. Työ ei suinkaan ole intohimoni, vaan työkalu todellisen intohimon, eli boffauksen, mahdollistamiseksi.

Toimin ensi Sotahuudossa, kuten jo kahdessa viimeisessäkin, infra-, leirintä- ja logistiikkavastaavana. Käytännössä näiden roolien sisään kätkeytyy kaikenlainen arkisten käytännön asioiden järjestely ja suunnittelu, aina vesihuollosta hygieniaan ja viranomaisilmoituksiin sekä varaston inventaarioihin. Näiden roolien lisäksi lusikkani löytyy monesta muusta yleisluontoisesta suunnittelu- ja kilpailutussopasta, joita Sotahuutoja varten tehdään. Tulen olemaan loppukädessä vastuussa Sotahuudon budjetista ja sen toteutumisesta.

Pehmomiekkailuliitto on perustamisensa jälkeisinä vuosina ottanut vuosi vuodelta näkyvämpää roolia tiettyjen pehmomiekkailutapahtumien järjestäjänä ja niiden taloudellisena selkärankana. Boffaustapahtumat on perinteisesti pyritty järjestämään aina minimaalisella budjetilla ja täysin voittoa tavoittelemattomina. Sotahuutojen suhteen tämä on varsin hyvin havaittavissa siitä, että läheskään kaikki Sotahuudot eivät ole päässeet edes nollatulokseen, vaan useat niistä ovat jääneet selkeästi tappiollisiksi.

Liiton toiminnan kehittyessä ja kasvaessa kasvavat myös liiton toiminnan juoksevat kulut, kuten verkkosivut, varaston vuokra ja pankkitoiminta. Se tarkoittaa sitä, että toimiakseen myös liiton tulojen on kasvettava. Nykytilanteessa liiton tulot perustuvat lähes täysin tapahtumista tehtävään voittoon ja mikäli useampi tapahtuma peräjälkeen tekee ns. persnettoa, uhkaa se jo liiton perustoiminnan jatkuvuutta. 

Liitto tulee järjestämään tulevanakin vuonna Minihuudon, jonka tavoitteena on tarjota pehmomiekkailutapahtumaa nuorille harrastajille, jotka eivät ikänsä puolesta vielä pysty osallistumaan Sotahuutoon. Tällainen tapahtuma on pehmomiekkailukulttuurin jatkuvuuden takaamiseksi kriittinen ja siksi onkin varsin hyväksyttävää ja ymmärrettävää, ettei Minihuudolla tavoitella voittoa. Kolikon kääntöpuolella tämä tarkoittaa sitä, että liiton muilla tapahtumilla tulee tehdä tulosta.

Näistä yllä kuvatuista tekijöistä johtuen:

Sotahuudon 2025 on tehtävä merkittävä positiivinen tulos.

Sotahuuto toimii Suomessa pehmomiekkailun peruspilarina ja sen tekemällä tuotolla on kyettävä takaamaan Pehmomiekkailuliiton toiminnan jatkuvuus myös Sotahuudon ulkopuolella. Sotahuudon osallistujille tullaan varmasti tarjoamaan jo tutuksi tulleita alennuksia, kuten ensikertalaisalennus tai ulkomailta saapuvan osallistujan alennus. Muiden osallistujien perusmaksu tulee hieman nousemaan totutusta tasosta. Lisäksi järjestäjätiimi selvittää yhteistyössä liiton kanssa mahdollisuuksia muihin tulovirtoihin, kuten oheistuotemyyntiin ja yritysyhteistyö- tai sponsorikuvioihin.

Eräs suuri lajimme ajattelija tokaisi pari vuotta sitten, että “Sotahuuto on boffauksen juhla”. Tällä punaisella langalla lähdemme tavoittelemaan varmasti suurinta, näyttävintä ja mahtavinta pehmomiekkailutapahtumaa, mitä Suomessa on toistaiseksi nähty! Harva asia on vielä kiveen hakattu tässä vaiheessa vuotta, mutta kerrottakoon, että niin tapahtuman elämyksellisyyteen kuin myös käytännön järjestelyiden sujuvuuteen tullaan panostamaan merkittävästi.

Henkilökohtaisesti toivon, että pystymme Sotahuudon järjestäjinä tarjoamaan osallistujille ja kävijöille sitä ainutlaatuista pehmomiekkailuskenen ilmapiiriä, joka on saanut itseni pysymään lajin parissa yli puolet elämästäni. Tule mukaan kantamaan kortesi kekoon vapaaehtoistyövoimana tai saavu paikalle nauttimaan tapahtumasta, jonka tarjoamaa elämyksellisyyttä ei löydä mistään muualta!

fiFI