Blogi: Terveisiä Viikinhovista

Kuva: Jari Kuskelin

 

Olen Sami Törmänen ja ottanut tehtäväkseni järjestää Sotahuudon ruokailun. On suuri kunnia päästä tekemään jälleen ruokaa sotahuutoväelle. Ensimmäinen Sotahuuto järjestettiin vuonna 2005 ja vastuullani oli tuolloin muonitus. Olin vielä kokkikoulussa opettelemassa ja otin tapahtumaruokailun järjestämisen hommakseni. Tällöin projekti oli haasteellinen monella eri aspektilla. Ei ollut helppoa järjestää ruokaa 200 henkilölle maastoon nuorena kokinsällinä. Onneksi sain paljon tukea Maahinkaisilta ja tapahtumasta selvittiin kunnialla. 

 

Nuoruusvuodet vietin isosti aikaa boffauksen parissa ja keski-suomalaisena juuri Maahinkaisen riveissä. Kontollani on ollut useampien treenileirien ja gaalojen ruokailun valmistaminen, minkä myötä myös muut kuin Maahinkaiset ovat päässeet nauttimaan ruokiani. Muutama vuosi aktiivisen harrastuksen jättämisen jälkeen olin mukana useamman vuoden buhurt-piireissä. Elämä vei eteenpäin ja uudet haasteet söivät liikaa aikaa hienoilta harrastuksilta. Onkin hieno päästä näkemään vanhoja tuttuja nostalgiseen ympäristöön. Vaikka tällä hetkellä pääaselajini on soppakauha, odotan Sotahuutoa innolla. 

 

Yritykseni Viikinhovi valmistaa tapahtumaruoat ammattikeittiössä. Taustalla on rautainen tiimi vuosikymmenien keittiöalan kokemuksella. Pääasiallisena työparinani ruoan valmistuksessa toimii koulukaverini Henri ja itse jakelua on järjestämässä Tuija. Viikinhovi ei ole pelkkä catering-yritys, vaan olemme pieni hotelli ja ravintola  Keurusselän upealla rannalla. 

 

Ruokailu on suunniteltu palvelemaan sotahuutokansaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki ruoat ovat viimeistelty huolella eikä mausta ja laadusta tingitä. Ruokailu on suunniteltu tuhdiksi tukemaan sotureiden palautumista. Esimerkiksi lauantain lounas on suunniteltu kevyemmäksi, että jaksaa juosta aina päivälliseen asti kentällä. Kasvisruokailijat useasti joutuvat tyytymään karsittuun versioon varsinaisesta ruoasta. Tänä vuonna asia ei ole näin. Olen itse ollut kohta neljä vuotta kasvissyöjä/vegaani ja tämän ajan olen kehitellyt mitä herkullisempi reseptejä.

 

Menu:

 

Aamupala lauantaina ja sunnuntaina: 

 

Puuro, hillo, voi, 

Leivät, kinkku, juusto, tomaatti, kurkku ja suolakurkku

Kahvi/tee

 

Lauantailounas (M,G):

 

Yrttimarinoitua broileria harissakastikkella 

Riisiä 

Yrttinen vihersalaatti 

Leivät+levitteet 

 

Lauantaipäivällinen (M,G): 

 

Colamarinoitu pulled pork 

Paistinperunat

Yrttinen vihersalaatti

Coleslaw-salaatti

Lime-valkosipuli-jogurttikastike

Leivät+levitteet

 

Sunnuntailounas (L):

 

Neljän voiton lasagne (L)

Yrttinen vihersalaatti 

Leivät+levitteet

 

Kaikille ruokavaihtoehdoille on myös vegaaniset versiot, jotka varmistuvat tulevina viikkoina. Ruoka-aineallergiat otetaan myös huomioon. Mitä aikaisemmin allergiat ovat tiedossa, sen parempi! 

Kiitos kaikille etukäteen!

Ystävällisin terveisin, Sami Törmänen ja Viikinhovi 

fiFI